Yksi niistä päivistä osastolla

Tänään on jälleen yksi niistä päivistä, joiden tahtoisin kuluvan mahdollisimman nopeasti loppuun. En jaksaisi elää (ainakaan täällä sairaalassa). Ja niitä päiviä on vielä edessä lukematon määrä. Mieltäni kuitenkin lämmittää eilen osastolle saapunut vaaleanpunainen kirje rakkaalta ystävältäni :). Se kirje oli aivan ihana!! Kiitos ♡ (tiedän, että luet tätä blogia.. :D ).

Minulla oli tänään lääkäri ja sain kuulla minulle tehdyistä lääkemuutoksista. Ensinnäkin, sähköhoitoa varten Ketipinor 25mg ja 100mg otettiin pois lääkelistaltani. Se tosin tapahtui jo maanantaina. Sitten tänään sain aivan uutta lääkettä, Bisoprololia. Se on tarkoitettu sydämen nopealyöntisyyden ja korkean verenpaineen hoitoon. Minulla on aihettakin käyttää sitä; leposykkeeni huitelee parhaimmillaan 130:ssä ja verenpaineetkin ovat korkealla. Lääkäri sanoi, että se johtuu sairaudestani. Olen niin ahdistunut, että elimistöni käy ylikierroksilla rauhoittavista lääkkeistä huolimatta.

Eilen mieleni teki kovasti mennä sairaalan lähistöllä kulkevalle moottoritielle. Olisin jäänyt auton alle ja kuollut. Tiedostan, että ajatteluni ei ole tervettä. Kukaan terve ihminen ei halua kuolla. Minusta kuolema tuntuisi kuitenkin helpottavalta, ei tätä samaa paskaa enää ikinä. Mutta sitten minulla ei olisi tulevaisuuttakaan. Minusta ei ikinä tulisi äitiä, vaimoa, bioteknologia/lääkäriä, koiranomistajaa, rivitalossa asujaa yms. Surettaako minua tuon kaiken edessäolevan menetys? En tiedä. Ihan oikeasti, en tiedä.

Jos en pääsisikään sähköhoitoon tai sähköhoito ei auttaisikaan, luultavasti päädyn kuolemaan. Sähköhoito on viimeinen oljenkorteni jatkaa elämää. Mutta kuolemastani: jäähyväiskirje on jo tehty, enää puuttuu kuolinpäivä ja loppuunmietitty ajatus kuolintavastani. Mutta ei siitä sen enempää.