En voi sanoa, että olisin useinkaan aikuinen, vaikka olenkin jo täysi-ikäinen. Aikuiset ovat kypsiä ja he kykenevät huolehtimaan itsestään poikkeuksetta. He eivät mene ikinä paniikkiin eivätkä vahingoita itseään. Aikuiset eivät kuluta veronmaksajien rahoja julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvan psykiatrisen poliklinikan asiakkaina, vaan tasaavat mielensä järkevästi.
Aion kertoa blogiini eksyjille omia ajatuksiani pakko-oireisesta häiriöstä, jota mieleni sattuu valitettavasti sairastamaan (ei tosin enää pitkään, parantuminen on jo aloitettu vähin askelin..!) . En ole läpeensä sairas ja vain muutama tietää häiriöstäni. Se ei näy minusta mitenkään ulospäin satunnaiselle kadunkulkijalle. Elän normaalia arkea, jota vahvasti epäilty pakko-oireinen häiriö hankaloittaa joskus enemmän ja joskus vähemmän. Minulla on ollut OCD:n oireita jo lapsuudesta asti. OCD on kiero mielenhäiriö ja se ei ansaitse synkänromanttista blogia näyttämökseen. Blogini tulee olemaan OCD:n häväistys-ja ruumiinavauspaikka, jossa se ruoditaan perinpohjin auki ja katsotaan mitä se on syönyt.
 |
| Joskus mieleni näyttää tältä. Katson kaunista kuvaa, mutta samalla hirveät pakkoajatukset eivät mene pois ja lopputulos on yksi ruma sekamelska. |
