Asiaa lihavuudesta

Aika usein huomaa erityisesti mielenterveysblogeissa, että siellä ihannoidaan "romanttisen" ja "dramaattisen" laihaa vartaloa. Mutta totuushan on ihan erilainen; todellisuudessa useimpiin psyykkisiin sairauksiin käytettävät lääkkeet lihottavat. Ainakin ne lisäävät ruokahalua.

Minä olen lihonut yhdeksän kuukauden aikana lähemmäs 20 kg. Se on aiheuttanut minulle vähän itsetunto-ongelmia. Lihominen johtuu juurikin mitä erilaisimmista psyykenlääkkeistä, joita minulle on kokeiltu viimeisen vuoden aikana. Tärkeämpää onhan se tietysti hoitaa vakava mielisairaus kuntoon, mutta ainakin minua harmittaa mielisairauden ohella myös painonnousu..

Sellaisen ikävän huomion olen tehnyt, että tosi monet ihmiset huomauttelevat minulle painonnousustani suorasti tai sitten epäsuorasti.
"Oletko sä raskaana??", "Olisit nätimpi laihana.", "Sitten kun sä pääset sairaalasta pois, niin sitten voit aloittaa laihduttamisen." "Eihän tää sun vanha takkis mahdu sulle enää, mutta sitten kun laihdut, niin se taas sopii sulle." "Oon mäkin tullut lihavammaksi."

Se ei tunnu kivalta ja alkaa jo lievästi sanottuna ärsyttää. Onko niillä kenties hyvää tarkoittavilla ihmisillä tahallinen tarkoitus tuhota itsetuntoni täysin??? Pitäisivät mölyt mahassaan. Tämä on minun kehoni ja keskityn nyt ainakin ensimmäisenä vakavasta mielisairaudesta paranemiseen, enkä mielelläni kuuntelisi "hyväntahtoisia" loukkauksia. Laihduttamisen voin aloittaa sitten, kun katson voimani riittävän siihen; olkoon se huomenna tai monen kuukauden päästä. Ja sen päätöksen teen itseni takia enkä kenenkään huomauttelijan "läski"-mielipiteiden takia.

Kuulumisia :)

Mitä minulle nyt kuuluu?

Haaveilen, haaveita ei saa unohtaa. Haaveilen sairaalasta kotiin pääsystä, tulevaisuuden opiskelupaikasta (johon ajattelin pyrkiä; se tulee olemaan kyllä vaikeaa, mutta en luovuta). Haaveilen lapsuuden aikaisen sekä lukiosta tuttujen rakkaiden ystävieni näkemisestä :) ..

Vähän aikaa sitten halusin vielä kuolla, mutta nyt haluan ELÄÄ. Elää normaalin nuoren naisen elämää, sitten kun pääsen pois sairaalasta. Kukaan ei voi lannistaa minun haaveitani.

Olen vieläkin osastolla. Täällä päivät kuluvat pääsääntöisesti hitaasti, mutta joitakin poikkeuksiakin on. Eilen esimerkiksi kävimme katsomassa hienoa taidenäyttelyä taidemuseossa :). Se oli kivaa. Osastolla tykkäämme myös pelata erilaisia lautapelejä, kuten Aliasta tai Trivial Pursuitia.  Itse myös pidän piirtämisestä ja piirränkin täällä melko ahkerasti. Osastolla on myös lisäksi erilaisia ryhmiä, kuten kuvataide- toiminta- ja musiikkiterapia ryhmät sekä ulkoiluryhmä. Ja joka maanantai, keskiviikko ja lauantai on saunailta.  Minulta tänään poistettiin ulkoilurajoitukset; olen tarpeeksi hyväkuntoinen ulkoilemaan yksin sairaala-alueella :) ! Lomaakin sain lauantaista maanantaihin!

Pakko-oireeni ja pakkoajatukset ovat kuitenkin lisääntyneet räjähdysmäisesti ja se uuvuttaa minut ihan loppuun. Kukaan "terve" ei voi ymmärtää minun pakko-oireista mieltäni ja elämääni. Mutta sentään psykoosioireet ovat nyt vähemmällä. Onneksi.