Valhe

Tunnen tuulen kosketuksen selässäni,
se tukee minua.

Se on valhe.
Oikeasti selkäsi takana on vain hiljaisuus.




Olen taas sairaalassa.

Näin itsessäni murhaajan

Näin itsessäni murhaajan.
Se oli harhaa.

Minulle yhtä todellista,
kuin huulillasi korviini kantautuneet puhutut sanat,
silmilläsi katsottuna koko maailma.

Luulin, että minun maailmani oli loppu.

Toistuvaa

Miltä tuntuu sairastaa toistuvasti yhä uudelleen?

Siihen tottuu. Tottuu juttelemaan yhä uudelleen hoitajalle ja lääkärille, käymään päiväsairaalassa, kokeilemaan lääkkeitä, sietämään huonoa oloa ja ikäviä oireita.
Siihen kyllästyy. Elämä on melko sisällötöntä, jos sen pääosassa ovat sairaus ja oireet.
Siihen turhautuu. Eikö sairaus koskaan taltu? Sairauden uusiutuessa joutuu jättämään opiskelut ja muun aina yhä uudelleen rakennetun "normaalin" elämän sikseen. Ja se ei ole omasta tahdosta kiinni.
Siitä oppii kiitollisuutta. Olen myös saanut sairastamisen myötä paljon hyvää elämääni. Aina vain uudelleen saan hyvää hoitoa ja läheiset ottavat minusta kopin, kun putoan sairauteeni. Ja voi mikä tunne on sen jälkeen, kun sairaus on kukistettu ainakin väliaikaisesti, ja saa palata takaisin normaalielämään!

Harhaluuloisuushäiriö-diagnoosi

Tänään minulle selvisi uusi diagnoosini, kun satuin lukemaan potilastietojani. Aluksi en ilahtunut kyseisestä tiedosta, varsinkaan kun minulle ei oltu kerrottu mitään, mutta opettelen pikkuhiljaa hyväksymään sen. Diagnoosi tuntuu niin kovin lopulliselta ja leimaavalta, se ei ole mitenkään "hieno" diagnoosi, vaan herättää oudoksuntaa ja kantajassaan pelkkää kärsimystä.

"Häiriölle on ominaista pitkäaikaisten harhaluulojen esiintyminen ilman skitsofrenialle tyypillistä muun ajattelun ja tunne-elämän häiriytymistä. Harhaluulot ovat vääristyneitä ja epärealistisia tulkintoja maailmasta. Henkilö saattaa vailla totuuspohjaa kuvitella olevansa vainon kohde, sairastavansa vakavaa sairautta tai olevansa ruumiiltaan epämuodostunut.​"

Lähde: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F20-29/Pages/F22.aspx

Minä kuvittelen olevani syyllistynyt milloin mihinkäkin vakavaan rikokseen. Harhaluuloni eivät onneksi liity sillä tavalla toisiin ihmisiin, että kuvittelisin muiden vainoavan minua tai tahtovan minulle pahaa. Päinvastoin, luulen itse aiheuttaneeni muille pahoja seuraamuksia. Tämän takia mieleni on minua kohtaan tavattoman julma, ikäänkuin joku ulkopuolinen ajatus kehottaa minua rankaisemaan itseäni vaarallisin keinoin. Nyt tilanne on akuutisti sellainen, että en saa pitää lääkkeitä itselläni, vaan ne ovat omahoitajallani. Muuten saattaisin ottaa yliannostuksen.

Yritän kovasti parantua, olen toipumisen tiellä. Mutta mikään ei ole vielä itsestäänselvää, toipuminen tästä sairaudesta tulee vaatimaan valtavasti ponnisteluja, aikaa ja takapakkejakin.

lääkeinjektio

"Ona! Ona! Tulisitko kansliaan, kiitos." Kuulutetaan sairaalaosaston keskusradiosta. Kävelen käytävää pitkin, portaat alas, käytävää suoraan ja vasemmalle kunnes olen kanslian ovella. Aavistan jo, mitä asia koskee, mutta kysyn silti :"Mitä asiaa?" Omahoitajani vastaa:" Me annettais sulle nyt eka lääkeinjektio." Menemme lääkehuoneeseen, mukana on omahoitajan lisäksi sairaanhoitajaopiskelija. He rapistelevat injektioainepurkin kanssa, sekoittavat injektioainetta ja täyttävät injektioruiskua. Minä puolestani yritän taltuttaa sisimmässäni herännyttä jännitystä piikistä ja pistettävästä aineesta, sekä sen kaiken peruuttamattomuudesta. Jos lääke pistetään lihakseen, sitä ei saa pois millään keinolla sieltä. Lääke alkaa vaikuttaa halusinpa sitä tai en. Samalla hetkellä tunnen itseni rohkeimmaksi ikinä.

Omahoitaja sanoo :"Nostaisitko paitaa hieman ja laskisitko housuja? Kannattaa nojata paino vasemman jalan varaan.. Sopiiko, että opiskelija pistää injektion?"Minä myöntelen ja teen työtä käskettyä. Sysään pois mieleeni heränneitä ennakkoluuloja lääkkeestä ja totean, että nyt on parantumiseni aika. Aion olla rohkea ja ottaa piikin vastaan ilman mitään turhia mutinoita. Opiskelija pistää piikin, se vähän nipistää ja sitten kirveltää. Ainetta purskahtaa vähän ulos pistosreiästä, se värjää ihon keltaiseksi.

Pistoksen jälkeen on kolmen tunnin seuranta-aika. Joskus nimittäin kyseinen lääke saattaa verenkiertoon joutuessaan aiheuttaa vakavia oireita, kuten verenpaineen laskua tai sekavuutta. Saan kiellon mennä ulos seuraavan kolmen tunnin aikana. Kiipeän takaisin toiseen kerrokseen lepäilemään sängylleni ja selailemaan kännykällä nettiä. Mitään erikoisempia oireita ei onneksi ilmaannu ja huokaisen helpotuksesta. Yritän totutella ajatukseen, että lääkeainetta on kehossani nyt koko ajan, enkä itse voi enää vaikuttaa sen määrään tai pitoisuuteen. Seuraava pistos odottaa minua 3.11.

Sairaalasta pois

"Oirekuvassa voimakkaita pakkoajatuksia, syyllistäviä ajatuksia, lisääntyvästi itsetuhoisia ajatuksia. Lääkehoitoon sitoutuminen ollut haastavaa lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten vuoksi. Nyt lääkityksenä toteutunut Olantsapiini annoksella 10 mg/vrk 2 viikon ajan. Tehostamisen tarve.

Kuvaa jatkuvia itsetuhoisia yllykkeitä, jotka hyvin kuormittavia viimeisen viikon aikana. Ei ole varma pystyykö vastustamaan. Kertoo vastaanotolla nyt miettivänsä miten voi heti vastaanoton jälkeen itseä vahingoittaa. 
Pitkäkestoisesti psykoottistyyppistä ajatusta persoonan siirtymisestä katsekontaktissa.

P.K. päivystyksellisesti lyhyelle sairaalahoitojaksolle itsetuhoisten ajatusten vuoksi, lääkityksen tehostus tarpeen. Alustavasti keskusteltu siirtymisestä päiväsairaalaan heti kun se on turvallista voinnin tasoituttua."


Nyt vointini on melko hyvä, olin sairaalassa maanantai 5.10.-perjantai 9.10. Minut kotiutettiin, sillä osastolle oli pakko saada vapaita paikkoja viikonlopuksi. Lääkitystäni muutettiin, mutta siitä lisää eri yhteydessä.

särkyneet tunteet

Minä haaveilen. Haaveilen syyllisyydentunnottomasta elämästä, vapaudesta. Syyllisyyden tunne on kuulemma harhaa, niin kaikki sanovat.

Lääkäri totesi, että ihminen on kuin kone. Jos olen kone, minun tunteeni ovat rikki.

Rikki menneenä vaellan taas sairaalan käytävillä. Lepoloma oman mielen hirmuvallasta.