1+1=2 ???

Sain äskettäin oivalluksen, eli tajusin, mistä todella pitkään jatkunut "ahdistunut" oloni johtuu. Elikkä siis: minulla diagnosoitiin vähän aikaa sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö. Minulla on myös pakko-oireinen häiriö, jota yritettiin hoitaa SSRI-lääkkeiden ryhmään kuuluvalla escitalopram-lääkkeellä. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalle ei kuitenkaan sovi määrätä SSRI-lääkkeitä, sillä ne voivat laukaista hypomanian tai manian. Siitä asti, kun aloitin syömään escitalopramia, mieleni on täyttänyt hyvin sietämätön ahdistunut olotila. Sellainen, että tekee mieli tehdä jotain koko ajan, mutta mihinkään ei jaksa keskittyä. Nyt vasta tajusin, että tuo "ahdistus" olikin levottomuutta, eli hypomaanista oireilua.

Täällä sairaalassa olen kärsinyt jokapäiväisestä "ahdistuksesta", eli siis levottomuudesta. Sen lisäksi minulla on ollut todella vaikeita masentuneita olotiloja. Olen hautonut muunmuassa itsemurhaa ja yrittänyt vahingoittaa itseäni. En ole nähnyt tulevaisuutta edessäni ja olo on tuntunut todella toivottomalta. Samaan aikaan olo on ollut hurjan levoton ja en ole nukkunut viikkoihin kunnolla. Eilen tuli yhtäkkiä hypersuper-iloinen olotila ja nyt olotilani on kaikkien edellämainittujen olotilojen sekoitus. Kävin kävelyllä ja levottomuuteni helpotti hetkeksi, mutta se palasi takaisin. Mietin, että escitalopram-lääke laukaisi minulla ehkäpä kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekamuotoisen jakson. En ole vain tajunnut tuota yhteensattumaa aikaisemmin. 1+1=2?

Uusia diagnooseja vanhojen tilalle

Sain uusia diagnooseja: kaksisuuntainen mielialahäiriö ja sen lisäksi vahva Aspergerin oireyhtymä-epäily. Minulta myös poistettiin diagnooseista harhaluuloisuushäiriö, mutta OCD eli pakko-oireinen häiriö-diagnoosi säilyi. Jännä juttu kaikenkaikkiaan!

Pohdintaa

Mun ei tarvitse olla itselleni paha. En oo syyllinen mihinkään. Minun pitää se uskoa jo. En voi muuten elää.

Lähitulevaisuudessa menen päiväsairaalaan (4.1. alkaen), siellä on tuttuja kavereita ja tutut hoitajat ^_^! Täytyy puhua eräästä asiasta omahoitajani kanssa, se varmaan auttaisi. Minun täytyy nyt ryhdistäytyä ja ottaa koppi omasta elämästäni. Haluan elää elämää, johon ei kuulu julmuus itseäni kohtaan (mukaan lukien itsemurhayritykset, viiltely tai lääkkeiden "väärinkäyttö". Lähitulevaisuudessa aloitan toipumisen lisäksi aikuislukion! Opiskelen siellä biologiaa ja kemiaa bioteknologian pääsykokeita ajatellen.

Kaukaisessa tulevaisuudessa näen itseni niin terveenä kuin pystyn vain olemaan. Sairauteni (kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pakko-oireinen häiriö) ovat hoitotasapainossa ja hoidan lääkitykseni kelvollisesti. Vaikeat ajat ovat jo takanapäin, onneksi. Elän aivan kuten kuka tahansa parikymppinen nuori aikuinen. Seurustelen miesystäväni kanssa ja minulla on ehkä jo oma asunto. Käyn koulua, eli siis opiskelen bioteknologiaa ja pänttään ehkä myös lääkiksen pääsykokeisiin :) .

En saa tänään enkä huomenna romuttaa näitä unelmiani. Minun täytyy luvata itselleni, että en enää koskaan yritä vahingoittaa itseäni millään tavalla ja päästän irti aiheettomasta syyllisyydestä.

rakkaudella itselleni: minä ♥

Kuulumisia taas

Taas on aikaa kulunut edellisestä postauksesta. Olen sairaalassa edelleen. Joululoman sain sentään viettää mummilassa mummin, ukin, perheeni sekä serkkujeni kanssa ja oli oikein kivaa siitä huolimatta, että olin hirveän väsynyt koko ajan :) .Nukuin paljon päiväunia päivällä ja iltaisin menin aikaisin nukkumaan. Olen lisäksi tyytyväinen itseeni, että en ollut typerä ja mennyt vetämään mummin ja ukin lääkkeitä kurkusta alas, vaikka se kyllä kävikin mielessä. En kuitenkaan halunnut pilata kenenkään läheiseni joulua ylimääräisellä päivystysreissulla.. Joululahjaksi sain paljon suklaata, pari korua, pipon, rahaa, käsivoiteita, villasukat, kirjan ja lahjakortin kirjakauppaan :). Joululomani kesti pari päivää, 24.12.-26.12.

Nyt on sentään joku loppu näkyvissä tälle kaikelle. Se on siis positiivinen loppu :), nimittäin näillä näkymin pääsen sairaalahoidosta pois 4.1.2016! En tosin kokonaan pääse "sairaaloista" eroon, pääsen nimittäin päiväsairaalaan takaisin, eli sairaalaan jossa ollaan joka arkipäivä (ma-pe) klo 9-14. Siellä on sitten erilaisia ryhmiä ja omahoitajakeskusteluja. Odotan sinne palaamista innolla :D, siellä on vanhat tutut rutiinit ja kivat hoitajat.

Surettaa

Minä haluasin itkeä:
-sairaudelle menetettyjä kuukausia, voi kuinka niitä onkaan paljon!
-sitä, kuinka olen melkein meinannut tappaa itseni
-sitä, kuinka en ole "normaali" 20-vuotias. Harva parikymppinen on sairaslomalla ja kuudetta kertaa sairaalassa saman vuoden sisällä.
-sitä, kuinka sairaus on laittanut minut kärsimään
-sitä, kuinka paljon joudun syömään lääkkeitä
-sitä, miten läheiseni kärsivät takiani
-sitä, että en näe itselläni (lähi)tulevaisuutta. On tää pelkkä sama helvetin sairaus ja se pilaa kaiken.
-sitä, että minulla ei oo muuta kuin tää sairaus
-sitä, että minulta vaaditaan kamalasti voimia jaksaa elää (ja voittaa tää sairaus!).
-sitä tunnetta, kun ahdistaa koko ajan ja ahdistus ei lopu muulla kuin lääkkeellä

AHDISTAA

Tää "peli" on yhtä helvettiä. Miten en voi olla yhtäkään päivää ilman, että valtava ahdistus yrittäisi hukuttaa minut alleen. Olen joutunut aivan liian monena päivänä hakemaan osaston kansliasta Opamoxia päivittäisen maksimimäärän, jotta ahdistukseni lievenisi sopivalle tasolle. Kamalaa.

Mitä minulle kuuluu?

Olen nyt kolmatta viikkoa sairaalassa psykiatrisella osastolla. Päädyin tänne yliannostusta seuraavana päivänä, minut lähetettiin sairaalan päivystykseen suoraa taksilla päiväsairaalasta.

Piirrän itkeviä ihmisiä (kun en osaa itse itkeä..), pelaan Unoa potilaskaveriporukan kanssa ja vietän salaisia hellyyshetkiä erään potilaan kanssa, johon olen ihastunut. Olen ollut psykologisissa testeissä. Ulkoilen joka päivä vähintään kerran ja syön lääkkeitä illalla sekä tarvittaessa. Ahdistus on lähes jokapäiväistä. Osallistun erilaisiin ryhmiin (luova ryhmä, tietoisuustaitoryhmä, puutarharyhmä, musiikkiryhmä, rentoutusryhmä jne..). Tämä osasto on mukavampi kuin mikään, jossa olen ennen ollut.

Miten olen oikein päätynyt sairaalapotilaaksi kuudetta kertaa tänä vuonna? En tiedä itsekään. Osaan vain sanoa, että en ihan odottanut tällaista vuotta. Mutta tämä kaikki on opettanut ihan helvetisti. Kova koulu. Ehkä olen nyt hurjan paljon fiksumpi, kuin vuosi sitten..Ainakin luulen niin.

Minua ei päiväsairaalan lääkäri huoli takaisin päiväsairaalaan koko joulukuussa. Olen kuulemma liian huonokuntoinen ja minun on parasta olla sairaalahoidossa kauan aikaa. Täällä lääkäri heitti epäilyksen, että olisikohan minulla kaksisuuntainen mielialahäiriö psykoottisin oirein. Saa nähdä, mitä psykologiset testit sanovat tilanteesta..