Olin viime lauantaina vähällä hirttäytyä. Se oli hyvin, hyvin lähellä, ettenkö olisi pudottautunut sängyltäni riippumaan köyden varaan. Köysi oli jo ehtinyt kiristyä kaulani ympärillä ja kuristaa minua, mutta en uskaltanut tehdä viimeistä askelta. Jos olisin tehnyt sen, olisin kuollut tukehtumalla 10-20 minuutissa. Kauhistuttava ajatuskin.
Onneksi en tehnyt sitä. Onneksi olen olemassa.
Itkettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti