Itken aina iltaisin. Nyt on vaikeaa. Olla psyykkisesti sairas.

Itkevä mytty,

sängyllä,

kyyneleet silmissä muodostavat vesiputouksen,

valuvat,

ja minä katson maailmaa niiden läpi.

Ei ole toivoa,

ei ole.

Tekisin mitä tahansa.

Sairastuin 2.tyypin diabetekseen ja pääsin sairaalaan

Diabetes (2-tyyppi).

Kuinka kavala tauti se on.

Jatkuva jano.

Väsymys, uupumus.

Tekisi mieli vain nukkua.

Verensokerit sekaisin.

Ps. Pääsin tänään sairaalaan :) tsekataan tää psyykelääkehoito (ja tarkkaillaan verensokereita) ja ehkä taas aloitetaan sähköhoito.

Cheek: "

Joka keinussa jumalten keinuu.

Väliä taivaan ja helvetin heiluu.

Hän kokee huiput ja kuilut,

kun keinuu.

Kun keinuu.

"

 

 

Tämä kappale (ja erityisesti sen kertosäe ^) on hyvin kuvaava sairauttani.

Muita kuulumisia:

Lääkitystäni muutetaan (JIPPII) ja sitä varten tarvitaan osastojakso. Odottelen siis kutsua sairaalasta, kun lääkäri teki sinne lähetteen minusta. Menen sinne tälläkertaa enemmän kuin mielelläni, vaikka yleensä vihaan sitä paikkaa täysin sydämin :-D...

Lääkkeistä (Leponex)

Lääkkeet. Lääkkeet. Lääkkeet. Kaiken pahan alku ja juuri?

Pätkä epikriisistä sähköhoitojen jälkeen:

"Potilaasta välittyy melko lääkitty kuva, syljeneritys on lisääntynyt, ryhti on huonoja ja katseen kyllä kiinnittää ja katsekontaktin ottaa pyydettäessä, mutta helposti painautuu etukumaraan asentoon ja liikkuminen on hidasta. Lääkehoidon arvio?"

Niin. Minusta tuntuu, että syön liikaa lääkkeitä, varsinkin jos ne saavat minut tuollaiseksi, kuin epikriisissä lukee. Ohjaajat täällä tukiasunnossa ovat myöskin huomanneet ohjaajan sanalla:"jähmeyteni" ja kuulemma keskustelleetkin siitä keskenään..

Tunteeni ovat myöskin latistuneet ja olen koko ajan väsynyt. Nukun yöllä ja päivälläkin ihan kauheasti. Aloitekykyni on kadonnut.

Syljen eritykseni on lisääntynyt.

Vatsani ei toimi kunnolla.

Verikokeissa täytyy käydä vähintään kerran kuukaudessa.

Että semmoista. Toivotaan, että lääkäri ensi viikolla ottaisi minut todesta ja vähentäisi lääkeannostustani/lopettaisi kyseisen lääkkeen kokonaan. Pidetään toivoa yllä!

Sairaudestani

Olen sairas, piirrän sairaudestani, kirjoitan sairaudestani, elän sairaus ylläni.

Sairasteluni alkoi, kun olin 11-12 vuotias. Sairastuin (luultavasti koulukiusaamisen seurauksena) paniikkihäiriöön. Se meni ohi pikkuhiljaa lukioikään mennessä.

Paniikkihäiriön lisäksi olin sairastunut n.11 vuotiaana pakko-oireiseen häiriöön. Esimerkiksi koskettelin tavaroita tietyn lukumäärän mukaisesti ja en voinut kiertää asioita, koska kuvittelemani perässäni laahaava naru olisi voinut mennä solmuun. Laskin kaikkea kolmeen tai viiteen. Myöhästelin jopa oireitteni vuoksi koulusta. Olin aika sekaisin, mutta kukaan ei tajunnut sitä, en minä itsekään.

Lukio-iässä mukaan tulivat ensi kertaa kaksisuuntaisen (tai oikeastaan skitsoaffektiivisen) häiriön oireet. Piirsin hypomania-jaksoillani päivät ja yöt putkeen, nukuin öissä maksimissaan 5 tuntia ja tunsin olevani elämäni kunnossa.  Mukaan tulivat myös masennusjaksot (joista en muista juurikaan). Sain myös ensimmäistä kertaa pakko-oireiseen häiriöön apua, kun uskalsin laittaa viestiä lukiopsykologille ja pyytää apua. Hän teki minusta lähetteen nuorisopsykiatrian polille. Kuten skitsoaffektiiviseen häiriöön kuuluu, pakkoajatukseni eivät olleet tavallisia, vaan ne olivat sävyttäytyneet psykoottisesti. En uskalla tässä kertoa, että millä tavalla.

Pakko-oireiseen häiriöön aloitettiin lääkitys sen jälkeen, kun olin valmistunut ylioppilaaksi. Se oli virhe, iso virhe. Paroksetiini sai minut maniaan ja jouduin elämäni ensimmäistä kertaa sairaalaan. Olin siellä n. kuukauden. Sen jälkeen minut pistettiin päiväsairaalaan. Psykoottiset ajatukset eivät kuitenkaan jättäneet minua rauhaan, vaan aloin itsetuhoiseksi niiden seurauksena. Jouduin uudelleen sairaalaan, missä olin melkein vuoden. Se oli rankkaa aikaa.

Nyt olen saanut sähköhoitoa ja tuntuu, että se on auttanut paljon :) ! Olen päässyt sairaalasta pois, ja muuttanut erääseen tuetun asumisen paikkaan. Nyt kaikki on ihan hyvin (ja toivottavasti näin pysyykin) !

Kuulumisia

Olen käynyt nyt sähköhoidoissa muutaman viikon ajan. Se aina vähän jännittää, makaaminen sairaalasängyllä ja sen hetken odottaminen, kun taju lopulta katoaa uniaineen virratessa suoneen.

Syyllisyysajatukset ovat kaikkoamassa. Enää en tunne kokoaikaista syyllisyyttä. Olen tulossa siis terveeksi! :) On ihanaa olla vapaa syyllisyydestä.

Minä olen aloittanut nyt sellaisessa paikassa kuin Klubi. Teen siellä keittiöhommia. Sen lisäksi olen ilmoittautunut kuoroon ja grafiikka-työpajaan. Minulla on siis kivaa tekemistä syksyn ajaksi :)

Toivotaan, että kaikki sujuisi jatkossakin parhain päin! :D

Kuulumisia

Hei, täällä taas :)

Olen nyt saanut sähköhoitoa muutaman viikon ajan. Tuntuu siltä,kuin se olisi auttanut. Kun sähköhoitoa varten nukutetaan, se tuntuu aina jännittävältä. Muuten kaikki on mennyt tosi hyvin :). Olen kylläkin aina hyvin väsynyt sen sähköhoidon jälkeen. Tänäänkin nukuin 5 tuntia sähköhoitokerran jälkeen :P .

Sähköhoito sarjakuvana

Jee, pääsin sairaalasta kotiin lopullisesti :) !!!

Joudun enää piipahtamaan sairaalalla 3 kertaa viikossa, kun sähköhoito alkaa jossain vaiheessa. Olen siihen jonossa.

Jos tulee jotain kysyttävää erityisesti sähköhoitoon liittyen, vastaan siihen kokemuksella (olen saanut sitä jo aikaisemminkin vuosi sitten) :D

Tavoitteita

-Parantua niin, että en enää tarvitsisi sairaalahoitoa tuskin koskaan.

-Saada opiskelupaikka.

-Tehdä kaikkea kivaa läheisten ja ystävien kanssa.

-Laihtua.

-Muuttaa joskus ihan kunnolla omilleni.

Vointi kohenee :)

Jee, saan viikonlopuksi lomaa sairaalasta. Kuka arvaa, kuinka iloinen olen???? :D

kirjoittelua

Istun sairaalasängylläni omassa potilashuoneessa tietokoneen ääressä ja kirjoitan. Oloni on uupunut, onhan ilta ja olen saanut väsyttävät iltalääkkeeni. Niiden lisäksi olen aivan väsynyt pakkoajatuksiini, jotka eivät jätä minua rauhaan hetkeksikään.

Tulen saamaan taas sähköhoitoa, mutta en tiedä tarkalleen milloin, sillä sinne jonot ovat pitkät. Ehkä tulevalla viikolla sekin selviää.

Toivottavasti saan myös lomani takaisin. Ne olivat nyt viikon pannassa itsetuhoiluni vuoksi. Mutta ei siitä sen enempää.

Viime viikonlopun alussa teimme hoitajan kanssa aktivitoimis- listan minulle. En saa kuulemma vain  nukkua päivät pitkät. Pakenen kuulemma ajatuksiani uneen (tottahan se on..) ja minun tulisi kuulemma puuhailemalla saada ajatukseni kääntymään muualle. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Ensimmäisen touhukkaan päivän jälkeen olin ärtyisä ja aivan puhki, mutta ehkä vain totun tähän. Viikonloppuna vähän lintsasin sopimuksestamme ja nukuin aamupäivät pitkään. Mutta se sallittakoon.

Voinnin päivitys

Olen tällä hetkellä psykiatrisessa sairaalahoidossa, joka alkoi 5.5. En voi hyvin :(

Mitä kuuluu

Pitkästä aikaa taas päivittelen kuulumisiani :).

Muuten kuuluu hyvää, mutta pakkoajatukset ovat syytteleviä ja kaikinpuolin inhottavia. Olen kuitenkin voiton puolella, sairaalassa olen viimeksi ollut helmikuun alussa :).

Olen viettänyt normaalia arkea. Sen lisäksi olen innostunut korttien piirtämisestä. Se on mukavaa.

Erävoitto

Kun toivo alkoi olla vähissä, lääkäri lopultakin määräsi minulle Cipralexia (ssri-lääke). Nyt katotaan, että toimiiko se :). Toivottavasti!

Sairaalassa

Eli tänne olen päätynyt, sairaalaan. Tämä oli sovittu juttu. Tulin sairaalaan vapaaehtoisesti, enkä pakolla (jee, hyvä minä!). Viime tiistaina lääkäri oli tehnyt lähetteen psykiatriseen päivystykseen ja niinpä menin sinne sitten. Kuitenkaan sairaalassa ei ollut silloin tilaa, joten minun täytyi odottaa viikko, ennen kuin pääsin sairaalaan osastolle.

Paha olo on ollut läsnä ja olen sen unohtaakseni nukkunut tänään ison osan päivästä. Toisaalta kävin ulkona ja kahviossa. Sairaala-aikaa on luvassa viikko-kaksi viikkoa, en osaa sanoa tarkalleen. Sitä katsotaan vointini mukaan.

Hei muuten, jos luette tätä blogia, niin olkaa kilttejä ja jättäkää jokin kommentti merkiksi :). Ei sen kommentin tarvitse olla kummoinen, haluan vain tietää että luetaanko tätä blogia vai ei :D !

Hymyilen

Hymyilen,

vaikka itkettää.

Seison suorilla jaloilla,

vaikka tekisi mieli käpertyä peiton alle.

Sanon ihmisille,

että kaikki on hyvin.

Todellisuudessa ne jopa tuhat sanaa,

ovat kuin ilmaa,

vailla totuutta.

Kestän,

vaikka oikeasti en enää jaksa.

Uuvuttava OCD

Olen täysin uupunut. Itkin koko eilisen illan palveluasunnon ohjaajille pahaa oloani. En vain jaksa enää. Nyt olen ihan loppu. On myös itsetuhoisia ajatuksia. Kelaan pakonomaisesti menneitä tapahtumia päässäni ja varmistelen sitä kautta, että enhän ole tehnyt mitään pahaa. Ja kun en tietysti voi muistaa niitä tapahtumia tarkasti, niin se aiheuttaa lisää ahdistusta. Ja sitä tapahtuu koko ajan. Ei hetkeäkään rauhaa.

Ajateltiin yhdessä palveluasunnon ohjaajan kanssa, että menisin uudestaan päiväsairaalaan. Se kuulostaa hyvältä idealta. Kun olin siellä viimeksi hoitojaksolla, se oli ihan mukava paikka.

Tällaista minulle nyt kuuluu.