Epävarmuus

Pääsin sairaalasta viikonloppulomalle. Miten identiteettini voikin olla niin hukassa? Tunnen keinuvani sairauden ja terveyden välimaastossa. En ole oikein kumpaakaan. Mutta tarvitseeko edes olla? Jos todella ajattelen, minulle riittää tieto, että (hypo?)maniani on mennyt pois. Olen kaiken lisäksi väsynyt. En tiedä, johtuuko se osastostressistä, mielialantasaajalääkkeestä, alhaisesta verenpaineesta vai alhaisesta hemoglobiinista. Olen yksi iso epävarmuus.
Entä miten tulevaisuus? Jaksanko opiskella tänä talvena lääketieteellisen pääsykokeisiin? Jaksan, ainakin yritän. Antakaa joku minulle voimaa!
Entä OCD? Väistyykö se taka-alalle, jos minulle on mahdollisesti puhjennut kaksisuuntainen mielialahäiriö? Nyt valitsisin pahan OCD:n ilman jälkimmäisen laukaisseita lääkkeitä. Kaikkea sitä ihminen kokeilee ilman tietoisuutta pahoista seurauksista.
Entä minä? Kuka oikein olen?

Kun mieli sairastuu pahasti

Sairaalassa:

Ikkunoissa ei ole kaltereita.
Joku käyttää huulipunaa
                                 ja väittää olevansa prinsessa Diana.
Joidenkin silmät ovat lasia.
Minä ja huonetoverini olemme elossa.
Mutta tämä on hätätilanne.


Joku huutaa:"En halua elää!"
Minä olen elossa  ja silloin kannan väkisinkin hänen suuren tuskansa.
On pysähtynyt aika, portaikko ja kaiku.

Minulla itselläni on vain lääkkeen laukaisema mania.