Sairaalassa

Eli tänne olen päätynyt, sairaalaan. Tämä oli sovittu juttu. Tulin sairaalaan vapaaehtoisesti, enkä pakolla (jee, hyvä minä!). Viime tiistaina lääkäri oli tehnyt lähetteen psykiatriseen päivystykseen ja niinpä menin sinne sitten. Kuitenkaan sairaalassa ei ollut silloin tilaa, joten minun täytyi odottaa viikko, ennen kuin pääsin sairaalaan osastolle.

Paha olo on ollut läsnä ja olen sen unohtaakseni nukkunut tänään ison osan päivästä. Toisaalta kävin ulkona ja kahviossa. Sairaala-aikaa on luvassa viikko-kaksi viikkoa, en osaa sanoa tarkalleen. Sitä katsotaan vointini mukaan.

Hei muuten, jos luette tätä blogia, niin olkaa kilttejä ja jättäkää jokin kommentti merkiksi :). Ei sen kommentin tarvitse olla kummoinen, haluan vain tietää että luetaanko tätä blogia vai ei :D !

Hymyilen

Hymyilen,

vaikka itkettää.

Seison suorilla jaloilla,

vaikka tekisi mieli käpertyä peiton alle.

Sanon ihmisille,

että kaikki on hyvin.

Todellisuudessa ne jopa tuhat sanaa,

ovat kuin ilmaa,

vailla totuutta.

Kestän,

vaikka oikeasti en enää jaksa.

Uuvuttava OCD

Olen täysin uupunut. Itkin koko eilisen illan palveluasunnon ohjaajille pahaa oloani. En vain jaksa enää. Nyt olen ihan loppu. On myös itsetuhoisia ajatuksia. Kelaan pakonomaisesti menneitä tapahtumia päässäni ja varmistelen sitä kautta, että enhän ole tehnyt mitään pahaa. Ja kun en tietysti voi muistaa niitä tapahtumia tarkasti, niin se aiheuttaa lisää ahdistusta. Ja sitä tapahtuu koko ajan. Ei hetkeäkään rauhaa.

Ajateltiin yhdessä palveluasunnon ohjaajan kanssa, että menisin uudestaan päiväsairaalaan. Se kuulostaa hyvältä idealta. Kun olin siellä viimeksi hoitojaksolla, se oli ihan mukava paikka.

Tällaista minulle nyt kuuluu.