Olen sairas, piirrän sairaudestani, kirjoitan sairaudestani, elän sairaus ylläni.
Sairasteluni
alkoi, kun olin 11-12 vuotias. Sairastuin (luultavasti koulukiusaamisen
seurauksena) paniikkihäiriöön. Se meni ohi pikkuhiljaa lukioikään
mennessä.
Paniikkihäiriön lisäksi olin sairastunut n.11
vuotiaana pakko-oireiseen häiriöön. Esimerkiksi koskettelin tavaroita
tietyn lukumäärän mukaisesti ja en voinut kiertää asioita, koska
kuvittelemani perässäni laahaava naru olisi voinut mennä solmuun. Laskin
kaikkea kolmeen tai viiteen. Myöhästelin jopa oireitteni vuoksi
koulusta. Olin aika sekaisin, mutta kukaan ei tajunnut sitä, en minä
itsekään.
Lukio-iässä mukaan tulivat ensi kertaa
kaksisuuntaisen (tai oikeastaan skitsoaffektiivisen) häiriön oireet.
Piirsin hypomania-jaksoillani päivät ja yöt putkeen, nukuin öissä
maksimissaan 5 tuntia ja tunsin olevani elämäni kunnossa. Mukaan
tulivat myös masennusjaksot (joista en muista juurikaan). Sain myös
ensimmäistä kertaa pakko-oireiseen häiriöön apua, kun uskalsin laittaa
viestiä lukiopsykologille ja pyytää apua. Hän teki minusta lähetteen
nuorisopsykiatrian polille. Kuten skitsoaffektiiviseen häiriöön kuuluu,
pakkoajatukseni eivät olleet tavallisia, vaan ne olivat sävyttäytyneet
psykoottisesti. En uskalla tässä kertoa, että millä tavalla.
Pakko-oireiseen
häiriöön aloitettiin lääkitys sen jälkeen, kun olin valmistunut
ylioppilaaksi. Se oli virhe, iso virhe. Paroksetiini sai minut maniaan
ja jouduin elämäni ensimmäistä kertaa sairaalaan. Olin siellä n.
kuukauden. Sen jälkeen minut pistettiin päiväsairaalaan. Psykoottiset
ajatukset eivät kuitenkaan jättäneet minua rauhaan, vaan aloin
itsetuhoiseksi niiden seurauksena. Jouduin uudelleen sairaalaan, missä
olin melkein vuoden. Se oli rankkaa aikaa.
Nyt olen
saanut sähköhoitoa ja tuntuu, että se on auttanut paljon :) ! Olen
päässyt sairaalasta pois, ja muuttanut erääseen tuetun asumisen
paikkaan. Nyt kaikki on ihan hyvin (ja toivottavasti näin pysyykin) !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti