Eniten hämmentää se, että olen ollut toimintakykyinen. Olen pärjännyt lukio-opinnoissa, kirjoittanut ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin, en eristäytynyt kotiin. Onnistuin piilottamaan psykoottiset oireet kaikilta, jopa itseltäni. Ei kukaan olisi osannut arvata. En minäkään, elin siinä hirviömäisessä maailmassa ihan kokonaan ja luulin, että harhaluuloni ovat totta.
Toki siinä rinnalla kulki/kulkee myös pahaksi päässyt OCD. Psykoottiset ajatukset tulivat ikäänkuin pakonomaisesti mieleeni ja hallitsin niitä pakko-oireiden kautta. Esimerkiksi, jos liikennevalo ei vaihtunut vihreäksi 3 sekunnin aikana, se oli varma merkki siitä, että olin syyllinen.
(Olen kertonut muista pakko-oireistani aiemmissa blogipostauksissa, sieltä niitä voi lukea, jos kiinnostaa.)
Romahdus tuli joulukuussa. Silloin en enää kestänyt ja lähes ainoastaan itkin kotona lohduttomana viikon ajan. Meinasin lähteä poliisiasemalle "ilmiantamaan itseni", kerroin siitä äidilleni, ja tämä piti sitä lähinnä outona vitsinä. Kuvittelin, että muut vain huijaavat, ettenkö muka olisi syyllinen. Siihen viikkoon tiivistyi kaikki ahdistus, toivottomuus ja muu ikävä, mitä olin koskaan kokenutkaan.
Sitten minua yritettiin auttaa. Auttavat tahot tosin luulivat, että kärsin "vain" pahoiksi menneistä OCD:n oireista, sillä en uskaltanut kertoa heille totuutta syyllisyyden kokemuksestani. Luulin nimittäin, että minut pistetään siltä seisomalta vankilaan.
Minulla aloitettiin SSRI-lääkitys, joka ei sopinut minulle sitten ollenkaan. Nukuin kahden viikon päivät lopen uupuneena kotona ja aloin kärsiä entistä voimakkaimmista itsetuhoisista ajatuksista. Suunnittelin hautajaiseni ja kirjoitin jäähyväiskirjeen. Onneksi havahduin ja tajusin, että tuo ei ole normaalia. Lopetin lääkitykseni salaa. Muutaman päivän päästä en enää sitten nukkunutkaan ja kävin muutenkin ylikierroksilla. Minut lähetettiin psykiatriselle osastolle maniaepäilyn vuoksi. Ja tästä tämä tarina jatkuukin blogipostausten merkeissä.. Olin sairaalassa lähes koko helmikuun. Se oli rankkaa aikaa, mutta toisaalta kovin opettavaista...
OIREITANI:
Epärealistinen syyllisyys (: luulin syyllistyneeni murhan yritykseen), havaitsin "merkkejä" ympäristöstä (muiden ihmisten puheet, iltapäivälehtien otsikot, hälytysajoneuvot, tapahtumat kirjoissa/novelleissa, keskustelupalstojen jutut jne...), pelkäsin toisinaan, että joku (ylempi voima) rankaisee "pahoista teoista" ja tahtoo minulle pahaa, luulin joutuvani vankilaan ja pelkäsin, että joku ilmiantaa minut poliiseille (kerran rupesin itkemään hysteerisesti nähdessäni pillit päällä ajaneen poliisiauton), koin että persoonallisuus vaihtuu jos katsoo toista silmiin/haistaa toisen ihmisen tuoksun.......
Nyt onneksi kaikki on hyvin ja nuo kaikki oireet kuulostavat lähinnä absurdeilta. Tajusin menneen tilani realistisesti vasta vähän aikaa sitten. En olisi aikaisemmin voinut uskoa, että minä olen elänyt psykoottisessa tilassa. Mutta mennyt pitää vain hyväksyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti