"Kuvan tyttö ei näytä rasittuneelta, vaikka taakka yllä onkin valtava." -hoitaja
"Niin, olen tottunut siihen.." -minä
"Niin vähän arvelinkin."-hoitaja
Voiko psykoottisiin pakko-ajatuksiin tottua? Ilmeisesti voi. En huomannut tuota näkökulmaa silloin kun piirsin kuvaa. Olisin voinut piirtää minut itkemään maahan lyyhistyneenä tai vähintään irvistämään tuskasta taakan alla. Mutta en tehnyt niin.
Olen tottunut sinnittelemään, viemään itseni arjen läpi, vaikka harhaluulot ja pakkoajatukset valtaisivatkin mieleni. Ei kukaan voisi arvata, mitä joudun toisinaan kantamaan harteillani. Minusta ei näy ulospäin mitään erityistä. Olin syksyllä "avoimessa psykoosissa" ja silti kirjoitin itseni ylioppilaaksi mainioin arvosanoin. Jouluna otin vieraita vastaan ylioppilasjuhlissani ja samaan aikaan mietin, milloinkohan joudun vankilaan. Hassua.
Aikaisemmin tulin peittäneeksi psykoottiset ajatukseni jopa hoitohenkilökunnalta. Ensin luulin, että joutuisin ajatusteni sisällön perusteella vankilaan ja psykoosin mentyä ohitse en edes tajunnut kärsineeni psykoosista. Mutta sitten, kun tajusin kaiken, paraneminen saattoi alkaa. Kerroin jok'ikisestä psykoottisesta ajatuksestani ja oireesta todenmukaisesti hoitohenkilökunnalle.
Nyt kun en enää peittele mitään, saan oikeankaltaista apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti