Herään pimeästä huoneesta, makaan patjalla ja ympärilläni on hiljaista. En tiedä, miten olen sinne joutunut. Viimeinen muistikuvani on omasta sairaalahuoneestani, jossa luin kirjaa sängyllä maaten. Yhtäkkiä olenkin jossain muualla vailla tietoisuutta ajasta ja paikasta. Se tuntuu pelottavalta. Hoipertelen huoneen avonaisesta ovesta sairaalan käytävään. Hoitajat huomaavat minut ja kehottavat menemään takaisin. He sanovat: "Nuku kaikessa rauhassa vaan."
Sydämensykkeeni ja verenpaineeni olivat laskeneet vaarallisen alas (lääkkeiden vaikutuksesta), siksi olin menettänyt tajuntani ja maannut tiedottomana sängylläni, kunnes potilastoverini olivat huomanneet minun tilani ja hälyttäneet hoitajat paikalle. He olivat raahanneet minut pitkin käytäviä ja portaat alas eristyshuoneeseen, jossa tilaani sitten oli seurattu yön yli.
Pelko on ehkä hiukan lieventynyt, mutta silti tämä vaaratilanne kummittelee yhäkin mielessäni. Siksi siitä kirjoitinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti