Kaksisuuntaisen mielialahäiriön vakava masennusjakso

"Auttakaa, en selviä tästä hengissä!" Tekisi mieleni huutaa jokaiselle, joka minua kuuntelee. Paha olo on niin valtava ja itsetuhoisuuteni on uusissa mittakaavoissa. Koitin hirttää itseni jo toistamiseen (en kerro mihin..) ja ulkokävelyllä oli vähällä, ettenkö olisi hypännyt auton alle. Mainitsin hoitajalle, että lähes meinasin yrittää hypätä auton alle ja niin me vaihdoimme sitten kävelyllä puolia; minä reunaan ja hoitaja tien puolelle. Mielessäni kuhisee tapoja vahingoittaa tai tappaa itseni, enkä tiedä, kuinka kauan selviän hengissä... Olen kuitenkin nyt sairaalassa, eli siis turvassa. Päiväni sujuvat jotenkuten 3-5 rauhoittavan lääketabletin avulla. Hoitajan kanssa sovimme, etten ainakaan lähiaikoina mene yksin ulkoilemaan.

Eilen oli lääkäri. Siellä puhuttiin monenlaista. Tapaamisessa oli läsnä minun lisäkseni lääkäri, ylilääkäri, omahoitajani ja sairaanhoitajaharjoittelija. Todettiin, että minulla on nyt kaksisuuntaisen mielialahäiriön vakava masennusjakso meneillään ja paljon ahdistusta. Lisäksi minulla on raudanpuuteanemia. Tv-4-hormonitasokin on matala, eli siis kilpirauhasen toimintaa kuvaava hormoni. Yleensä sen mataluus tarkoittaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta kuulemma raudanpuuteanemia ja vakava masennus saattavat laskea kyseisen hormonin pitoisuutta veressä. Eli siis minulle aloitettiin rautalääkitys. Sen lisäksi mielialaa tasaavaa lamotrigiini-lääkettä nostetaan lähiaikoina korkeammalle annostukselle. Sen nosto tulee tehdä hitaasti, ettei tule haitallisia reaktioita, kuten ihottumaa.

Eilen hoitaja mainitsi, että sähköhoito voisi auttaa tilanteessani nopeammin kuin lääkkeet. Hän kysyi tänään lääkäriltä, mitä hän olisi mieltä, jos minulle aloitettaisiin sähköhoito. Hoitavan lääkärini pitää kuulemma kuitenkin kysyä ylilääkäriltä, mitä tämä on mieltä. Sen jälkeen päätös vasta voidaan tehdä.. 

Hirttäytymisyritys, joka jäi onneksi kesken. ÄLÄ LUE, jos ahdistut helposti tai triggeroidut yms!!

On ilta. Olen kotilomalla sairaalasta. Minulla on ollut paha olo koko helvetillisen päivän. Kävin illansuussa kaupassa. Suunnitelmani ostaa kaupasta jotain terävää, millä viiltää valtimot tai laskimot auki, ei onnistunut sillä äiti halusi tulla mukaani kauppaan. Miksi halusin viiltää? En tiedä. Tiedän vain sen, että minulla on hyvin paha olo ja se on jatkunut omalla mittapuullani jo todella kauan. Liian kauan. En jaksa enää.


Otan vaaleanpunaisen huivin naulakostani. Googlaan hirttosilmukan teko-ohjeet. Hirttosilmukan teko huiviin onnistuu kolmannella yrityksellä. Laitan silmukan kaulaani ja kiipeän sängylleni seisomaan. Solmin huivin toisen pään kiinni lamppuuni. Sitten nojaan kaiken painoni kaulani varaan, en uskalla kuitenkaan hypätä sängyltä alas, ja tunnen kuinka silmukka kiristyy kaulani ympärillä kireäksi. Vielä on kuitenkin mahdollisuus perääntyä.


Sitten pelästyn. Pelästyn omaa käytöstäni ja sitä, kuinka lähellä kuolemaa mahdollisesti kävin. Olin vähällä tappaa itseni. Ei tällaisilla asioilla sovi leikkiä, pitää olla tosissaan. Menen keittiöön ja kerron äidille, mitä olin tekemässä. Äiti puuskahtaa "Voi jumalauta!!" ja tulee huoneeseeni. Hän irrottaa hirttoköyden pois katosta ja ilmoittaa vievänsä minut takaisin mielisairaalaan.


Tänne tulin siis takaisin eilen illalla. Olisin halunnut puhua jonkun hoitajan kanssa tästä, mutta kukaan ei tullut juttelemaan, vaikka he tiesivätkin tapahtuneesta. Nyt minulla on entistäkin enemmän paha olo, sillä tunnen kaiken muun pahan olon lisäksi kauhistuneisuutta, pelkoa ja syyllisyyttä hirttäytymisyrityksestäni.


Mutta minä lupaan selvitä.

Ei jaksa enää

Otsikko kuvaa hyvin tunteitani. En jaksa enää. En sairaalaa, lääkkeitä, vointiani, itseäni, maailmaa. Antaisin mitä vain hyvästä mielenterveydestä ja normaaliudesta. Tässä tilanteessa olen normaaliudesta kaukana, sairaalassa turvassa itseltäni. Minua ahdistaa, melkein koko ajan. En jaksa. EN JAKSA. EN JAKSA!


Pieniä valopilkkuja sairaala-arjessa ovat olleet tutustuminen huonetoveriini Sofiaan ja meidän keskustelut ja hyvä yhteinen huumorintaju, kävelyretket poikaystäväni kanssa sekä äitini + kahden koirani vierailut silloin tällöin. On ollut myös kiva käydä sairaalan kanttiinissa ostamassa jotain herkkuja, kuten muumilimsaa ja kirpeitä pääkallokarkkeja.


Eilen psykologi keskusteli kanssani. Teimme yhdessä huomion, että tunteeni ovat liian erillään ajatuksistani.Voin esimerkiksi puhua tulevasta itsemurhastani hoitajille ihan arkipäiväisesti, vailla surun tunnetta.Tunteenikin ovat siis sairastuneet. (Toivon että ahdistukseni loppuu, ennen kuin päädyn sen takia itsemurhaan..)


En tiedä vielä milloin pääsen pois. Ehkä se asia selviää sitten maanantain lääkärikäynnillä.

Menetän

Sairaus pilaa kaikki suunnitelmani. Olin tämän syksyn alussa opiskelija kansanopistossa pääsykokeisiin valmentavalla linjalla. No, ehdin olla kuukauden koulussa, kunnes päädyin (takaisin) sairaalaan. Vietin parin sairaalareissun jälkeen koko joulukuunkin sairaalassa ja aikomukseni keskeyttää kansanopisto sai tukea ihmisiltä ympäriltäni. Ilmoittauduin kansanopiston sijaan aikuislukioon. No kuinkas sitten kävikään??????

Täällä minä olen taas sairaalassa eikä ole tietoa, milloin pääsen pois. Jouduin/pääsin tänne tasan viikko sitten keskiviikkona, syynä kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekamuotoinen jakso sekä sen aikaansaama itsetuhoisuus. Aikuislukion olisi pitänyt alkaa tänään, mutta on sanomattakin selvää, että en sinne päässyt. Ehkä joudun luopumaan siitäkin suunnitelmasta kokonaan. Harmittaa.

Tuntuu, että elämäni valuu hukkaan täällä sairaalan seinien ja lukittujen ovien sisäpuolella..

Mitä minun olisi pitänyt tehdä?

ÄLÄ LUE, JOS ET HALUA PAHAA OLOA ITSELLESI.


























Itsemurhakirje jäi tekemättä.
Tiedän tällaiset ajatukset; ne ovat sairaita.
Halusinko minä oikeasti kuolla viime keskiviikkona? Olin suunnitellut, että se olisi viimeinen päiväni.


Täytyy tehdä se itsemurhakirje.
Jos en enää elä kauaa.
Loppu kaikelle pahalle ololle.


Siksihän minä olenkin sairaalassa..

Sekamuotoinen jakso

Taas sairaalassa. 7. kerta vuoden sisään...

Tarvitseeko?

"Kuolema on kuin antaisi elämälle siivet." Minua huvittaisi lentää, oikein kauas. Toisaalta en voi, äiti ja poikaystävä jäisivät tänne. En voi, niin, en voi.

Mitä tämä on?
Tarvitseeko minun kestää mörköjä, jotka haluaa mun tuhoa?
Kuka pakottaa?