Harhaluuloisuushäiriö-diagnoosi

Tänään minulle selvisi uusi diagnoosini, kun satuin lukemaan potilastietojani. Aluksi en ilahtunut kyseisestä tiedosta, varsinkaan kun minulle ei oltu kerrottu mitään, mutta opettelen pikkuhiljaa hyväksymään sen. Diagnoosi tuntuu niin kovin lopulliselta ja leimaavalta, se ei ole mitenkään "hieno" diagnoosi, vaan herättää oudoksuntaa ja kantajassaan pelkkää kärsimystä.

"Häiriölle on ominaista pitkäaikaisten harhaluulojen esiintyminen ilman skitsofrenialle tyypillistä muun ajattelun ja tunne-elämän häiriytymistä. Harhaluulot ovat vääristyneitä ja epärealistisia tulkintoja maailmasta. Henkilö saattaa vailla totuuspohjaa kuvitella olevansa vainon kohde, sairastavansa vakavaa sairautta tai olevansa ruumiiltaan epämuodostunut.​"

Lähde: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F20-29/Pages/F22.aspx

Minä kuvittelen olevani syyllistynyt milloin mihinkäkin vakavaan rikokseen. Harhaluuloni eivät onneksi liity sillä tavalla toisiin ihmisiin, että kuvittelisin muiden vainoavan minua tai tahtovan minulle pahaa. Päinvastoin, luulen itse aiheuttaneeni muille pahoja seuraamuksia. Tämän takia mieleni on minua kohtaan tavattoman julma, ikäänkuin joku ulkopuolinen ajatus kehottaa minua rankaisemaan itseäni vaarallisin keinoin. Nyt tilanne on akuutisti sellainen, että en saa pitää lääkkeitä itselläni, vaan ne ovat omahoitajallani. Muuten saattaisin ottaa yliannostuksen.

Yritän kovasti parantua, olen toipumisen tiellä. Mutta mikään ei ole vielä itsestäänselvää, toipuminen tästä sairaudesta tulee vaatimaan valtavasti ponnisteluja, aikaa ja takapakkejakin.

lääkeinjektio

"Ona! Ona! Tulisitko kansliaan, kiitos." Kuulutetaan sairaalaosaston keskusradiosta. Kävelen käytävää pitkin, portaat alas, käytävää suoraan ja vasemmalle kunnes olen kanslian ovella. Aavistan jo, mitä asia koskee, mutta kysyn silti :"Mitä asiaa?" Omahoitajani vastaa:" Me annettais sulle nyt eka lääkeinjektio." Menemme lääkehuoneeseen, mukana on omahoitajan lisäksi sairaanhoitajaopiskelija. He rapistelevat injektioainepurkin kanssa, sekoittavat injektioainetta ja täyttävät injektioruiskua. Minä puolestani yritän taltuttaa sisimmässäni herännyttä jännitystä piikistä ja pistettävästä aineesta, sekä sen kaiken peruuttamattomuudesta. Jos lääke pistetään lihakseen, sitä ei saa pois millään keinolla sieltä. Lääke alkaa vaikuttaa halusinpa sitä tai en. Samalla hetkellä tunnen itseni rohkeimmaksi ikinä.

Omahoitaja sanoo :"Nostaisitko paitaa hieman ja laskisitko housuja? Kannattaa nojata paino vasemman jalan varaan.. Sopiiko, että opiskelija pistää injektion?"Minä myöntelen ja teen työtä käskettyä. Sysään pois mieleeni heränneitä ennakkoluuloja lääkkeestä ja totean, että nyt on parantumiseni aika. Aion olla rohkea ja ottaa piikin vastaan ilman mitään turhia mutinoita. Opiskelija pistää piikin, se vähän nipistää ja sitten kirveltää. Ainetta purskahtaa vähän ulos pistosreiästä, se värjää ihon keltaiseksi.

Pistoksen jälkeen on kolmen tunnin seuranta-aika. Joskus nimittäin kyseinen lääke saattaa verenkiertoon joutuessaan aiheuttaa vakavia oireita, kuten verenpaineen laskua tai sekavuutta. Saan kiellon mennä ulos seuraavan kolmen tunnin aikana. Kiipeän takaisin toiseen kerrokseen lepäilemään sängylleni ja selailemaan kännykällä nettiä. Mitään erikoisempia oireita ei onneksi ilmaannu ja huokaisen helpotuksesta. Yritän totutella ajatukseen, että lääkeainetta on kehossani nyt koko ajan, enkä itse voi enää vaikuttaa sen määrään tai pitoisuuteen. Seuraava pistos odottaa minua 3.11.

Sairaalasta pois

"Oirekuvassa voimakkaita pakkoajatuksia, syyllistäviä ajatuksia, lisääntyvästi itsetuhoisia ajatuksia. Lääkehoitoon sitoutuminen ollut haastavaa lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten vuoksi. Nyt lääkityksenä toteutunut Olantsapiini annoksella 10 mg/vrk 2 viikon ajan. Tehostamisen tarve.

Kuvaa jatkuvia itsetuhoisia yllykkeitä, jotka hyvin kuormittavia viimeisen viikon aikana. Ei ole varma pystyykö vastustamaan. Kertoo vastaanotolla nyt miettivänsä miten voi heti vastaanoton jälkeen itseä vahingoittaa. 
Pitkäkestoisesti psykoottistyyppistä ajatusta persoonan siirtymisestä katsekontaktissa.

P.K. päivystyksellisesti lyhyelle sairaalahoitojaksolle itsetuhoisten ajatusten vuoksi, lääkityksen tehostus tarpeen. Alustavasti keskusteltu siirtymisestä päiväsairaalaan heti kun se on turvallista voinnin tasoituttua."


Nyt vointini on melko hyvä, olin sairaalassa maanantai 5.10.-perjantai 9.10. Minut kotiutettiin, sillä osastolle oli pakko saada vapaita paikkoja viikonlopuksi. Lääkitystäni muutettiin, mutta siitä lisää eri yhteydessä.

särkyneet tunteet

Minä haaveilen. Haaveilen syyllisyydentunnottomasta elämästä, vapaudesta. Syyllisyyden tunne on kuulemma harhaa, niin kaikki sanovat.

Lääkäri totesi, että ihminen on kuin kone. Jos olen kone, minun tunteeni ovat rikki.

Rikki menneenä vaellan taas sairaalan käytävillä. Lepoloma oman mielen hirmuvallasta.

lääke

Syön lääkettä kipeään mieleen. 10 mg olantsapiinia sujahtaa joka ilta kurkustani alas. Se tekee minussa näkymättömiä muutoksia, ottaa kontrollin pois minulta itseltäni, menetän sen yhä uudelleen. Pikkuisen valkoisenkellertävän napin suuri voima on ilmeinen.

En valita, en. Sillä yritän parantua (lopullisesti).

Soutamista ja huopaamista

Soutamista ja huopaamista? Se lausahdus merkitsee nyt paljon. Soudan ja huopaan sairauteni kanssa:
1) Tilani alkaa parantua 2) Ilostun ja ajattelen olevani "normaali", terve, joka pärjää missä vain 3) Alennan lääkeannostani/jätän lääkkeet kokonaan ottamatta 4) Vointini huononee ja oireet palaavat takaisin 5) Nostan ehkä lääkeannostani 6) Tilani alkaa parantua... jne.

En halua jatkaa tällä tyylillä. Se pettää kaikki aina lopulta, eniten petän itseni. Sillä tämä sairaus koskee MINUA, ei ketään muuta. Kukaan muu ei ole sairas minun sijastani. Se on minun tehtäväni parantaa itse itseni hyvin ja tehokkaasti!

Toivoa on vielä. Nyt olen kohdassa 4) ja 5).

Kuin muisto vain?

Minulle kuuluu hyvää, oikeastaan tosi hyvää. Vähän väsyttää, olen ollut terveen ahkera koko päivän, jaksanut opiskella muiden mukana fysiikkaa ja biologiaa. Olen nyt kansanopistossa, lääketieteeseen suuntaavalla opintolinjalla. Hyppäsin tähän "uuteen maailmaan" mukaan yhtäkkiä, vielä viime viikolla vietin päiväni päiväsairaalassa, hassua.

Minusta ei voisi kukaan arvata päälle päin, että olen ollut niinkin vakavasti sairas kuin psykoosissa. Kun uudet kaverini utelevat, mitä tein kesällä, en voi töksäyttää heille päin naamaa viettäneeni kymmentä päivää sairaalassa psykoosin valloissa. Kädessäni on pystysuora, noin 0,5 cm paksu ja 2 cm pitkä arpi. Ainoastaan se minusta (ja sairastetusta sairaudestani) näkyy päälle päin. Siitäkin voisi kirjoittaa pitkän pätkän tekstiä sairauteni tarinaan. Nyt kuitenkin tyydyn vain mainitsemaan, että arpi syntyi iltana, jolloin istuin psykoottisena omassa huoneessani ja olin onnistunut saamaan käsiini vihannessilppurin terän.

Jälkikäteen ajattelen, että olenpa kokenut helvetillisen ja rankan viime talven, kevään ja kesän. Olen iloinen, että se on ohi nyt. Toivottavasti.

Eilen tajusin, että nyt olen onnellinen.