Kuin muisto vain?

Minulle kuuluu hyvää, oikeastaan tosi hyvää. Vähän väsyttää, olen ollut terveen ahkera koko päivän, jaksanut opiskella muiden mukana fysiikkaa ja biologiaa. Olen nyt kansanopistossa, lääketieteeseen suuntaavalla opintolinjalla. Hyppäsin tähän "uuteen maailmaan" mukaan yhtäkkiä, vielä viime viikolla vietin päiväni päiväsairaalassa, hassua.

Minusta ei voisi kukaan arvata päälle päin, että olen ollut niinkin vakavasti sairas kuin psykoosissa. Kun uudet kaverini utelevat, mitä tein kesällä, en voi töksäyttää heille päin naamaa viettäneeni kymmentä päivää sairaalassa psykoosin valloissa. Kädessäni on pystysuora, noin 0,5 cm paksu ja 2 cm pitkä arpi. Ainoastaan se minusta (ja sairastetusta sairaudestani) näkyy päälle päin. Siitäkin voisi kirjoittaa pitkän pätkän tekstiä sairauteni tarinaan. Nyt kuitenkin tyydyn vain mainitsemaan, että arpi syntyi iltana, jolloin istuin psykoottisena omassa huoneessani ja olin onnistunut saamaan käsiini vihannessilppurin terän.

Jälkikäteen ajattelen, että olenpa kokenut helvetillisen ja rankan viime talven, kevään ja kesän. Olen iloinen, että se on ohi nyt. Toivottavasti.

Eilen tajusin, että nyt olen onnellinen.