Miten menee? :)

Minulla menee paremmin kuin aikaisemmin :) . Olen käynyt nyt sähköhoidoissa, aluksi kolmesti viikossa ja nyt enää kerran viikossa. Se on aina vähän jännittävää, mutta ne hoidot ovat auttaneet minua hurjasti! Enää en ole itsetuhoinen tai masentunut.

Suosittelen sähköhoitoa kaikille "ongelmaisille" :D . Siinä kiinnitetään sinuun piuhat kiinni, laitetaan kanyyli käteen ja nukutusaine tulemaan. Nukut samalla kun sinulle annetaan sähköä. Sitten jo heräätkin. Olo on sen jälkeen vähän väsynyt, mutta se on pikku haitta.

Nyt olen siinä kunnossa, että minulle etsitään jotain päivätoimintapaikkaa. Olen käynyt nyt tutustumassa pariin paikkaan ja ne vaikuttivat ihan kivoilta :)

Aion hakea keväällä myös kouluun. Minulla on pari paikkaa mielessä, joihin olisi kiva päästä. Mutta sen näkee sitten :)

Itken aina iltaisin. Nyt on vaikeaa. Olla psyykkisesti sairas.

Itkevä mytty,

sängyllä,

kyyneleet silmissä muodostavat vesiputouksen,

valuvat,

ja minä katson maailmaa niiden läpi.

Ei ole toivoa,

ei ole.

Tekisin mitä tahansa.

Sairastuin 2.tyypin diabetekseen ja pääsin sairaalaan

Diabetes (2-tyyppi).

Kuinka kavala tauti se on.

Jatkuva jano.

Väsymys, uupumus.

Tekisi mieli vain nukkua.

Verensokerit sekaisin.

Ps. Pääsin tänään sairaalaan :) tsekataan tää psyykelääkehoito (ja tarkkaillaan verensokereita) ja ehkä taas aloitetaan sähköhoito.

Cheek: "

Joka keinussa jumalten keinuu.

Väliä taivaan ja helvetin heiluu.

Hän kokee huiput ja kuilut,

kun keinuu.

Kun keinuu.

"

 

 

Tämä kappale (ja erityisesti sen kertosäe ^) on hyvin kuvaava sairauttani.

Muita kuulumisia:

Lääkitystäni muutetaan (JIPPII) ja sitä varten tarvitaan osastojakso. Odottelen siis kutsua sairaalasta, kun lääkäri teki sinne lähetteen minusta. Menen sinne tälläkertaa enemmän kuin mielelläni, vaikka yleensä vihaan sitä paikkaa täysin sydämin :-D...

Lääkkeistä (Leponex)

Lääkkeet. Lääkkeet. Lääkkeet. Kaiken pahan alku ja juuri?

Pätkä epikriisistä sähköhoitojen jälkeen:

"Potilaasta välittyy melko lääkitty kuva, syljeneritys on lisääntynyt, ryhti on huonoja ja katseen kyllä kiinnittää ja katsekontaktin ottaa pyydettäessä, mutta helposti painautuu etukumaraan asentoon ja liikkuminen on hidasta. Lääkehoidon arvio?"

Niin. Minusta tuntuu, että syön liikaa lääkkeitä, varsinkin jos ne saavat minut tuollaiseksi, kuin epikriisissä lukee. Ohjaajat täällä tukiasunnossa ovat myöskin huomanneet ohjaajan sanalla:"jähmeyteni" ja kuulemma keskustelleetkin siitä keskenään..

Tunteeni ovat myöskin latistuneet ja olen koko ajan väsynyt. Nukun yöllä ja päivälläkin ihan kauheasti. Aloitekykyni on kadonnut.

Syljen eritykseni on lisääntynyt.

Vatsani ei toimi kunnolla.

Verikokeissa täytyy käydä vähintään kerran kuukaudessa.

Että semmoista. Toivotaan, että lääkäri ensi viikolla ottaisi minut todesta ja vähentäisi lääkeannostustani/lopettaisi kyseisen lääkkeen kokonaan. Pidetään toivoa yllä!

Sairaudestani

Olen sairas, piirrän sairaudestani, kirjoitan sairaudestani, elän sairaus ylläni.

Sairasteluni alkoi, kun olin 11-12 vuotias. Sairastuin (luultavasti koulukiusaamisen seurauksena) paniikkihäiriöön. Se meni ohi pikkuhiljaa lukioikään mennessä.

Paniikkihäiriön lisäksi olin sairastunut n.11 vuotiaana pakko-oireiseen häiriöön. Esimerkiksi koskettelin tavaroita tietyn lukumäärän mukaisesti ja en voinut kiertää asioita, koska kuvittelemani perässäni laahaava naru olisi voinut mennä solmuun. Laskin kaikkea kolmeen tai viiteen. Myöhästelin jopa oireitteni vuoksi koulusta. Olin aika sekaisin, mutta kukaan ei tajunnut sitä, en minä itsekään.

Lukio-iässä mukaan tulivat ensi kertaa kaksisuuntaisen (tai oikeastaan skitsoaffektiivisen) häiriön oireet. Piirsin hypomania-jaksoillani päivät ja yöt putkeen, nukuin öissä maksimissaan 5 tuntia ja tunsin olevani elämäni kunnossa.  Mukaan tulivat myös masennusjaksot (joista en muista juurikaan). Sain myös ensimmäistä kertaa pakko-oireiseen häiriöön apua, kun uskalsin laittaa viestiä lukiopsykologille ja pyytää apua. Hän teki minusta lähetteen nuorisopsykiatrian polille. Kuten skitsoaffektiiviseen häiriöön kuuluu, pakkoajatukseni eivät olleet tavallisia, vaan ne olivat sävyttäytyneet psykoottisesti. En uskalla tässä kertoa, että millä tavalla.

Pakko-oireiseen häiriöön aloitettiin lääkitys sen jälkeen, kun olin valmistunut ylioppilaaksi. Se oli virhe, iso virhe. Paroksetiini sai minut maniaan ja jouduin elämäni ensimmäistä kertaa sairaalaan. Olin siellä n. kuukauden. Sen jälkeen minut pistettiin päiväsairaalaan. Psykoottiset ajatukset eivät kuitenkaan jättäneet minua rauhaan, vaan aloin itsetuhoiseksi niiden seurauksena. Jouduin uudelleen sairaalaan, missä olin melkein vuoden. Se oli rankkaa aikaa.

Nyt olen saanut sähköhoitoa ja tuntuu, että se on auttanut paljon :) ! Olen päässyt sairaalasta pois, ja muuttanut erääseen tuetun asumisen paikkaan. Nyt kaikki on ihan hyvin (ja toivottavasti näin pysyykin) !

Kuulumisia

Olen käynyt nyt sähköhoidoissa muutaman viikon ajan. Se aina vähän jännittää, makaaminen sairaalasängyllä ja sen hetken odottaminen, kun taju lopulta katoaa uniaineen virratessa suoneen.

Syyllisyysajatukset ovat kaikkoamassa. Enää en tunne kokoaikaista syyllisyyttä. Olen tulossa siis terveeksi! :) On ihanaa olla vapaa syyllisyydestä.

Minä olen aloittanut nyt sellaisessa paikassa kuin Klubi. Teen siellä keittiöhommia. Sen lisäksi olen ilmoittautunut kuoroon ja grafiikka-työpajaan. Minulla on siis kivaa tekemistä syksyn ajaksi :)

Toivotaan, että kaikki sujuisi jatkossakin parhain päin! :D