lääke

Syön lääkettä kipeään mieleen. 10 mg olantsapiinia sujahtaa joka ilta kurkustani alas. Se tekee minussa näkymättömiä muutoksia, ottaa kontrollin pois minulta itseltäni, menetän sen yhä uudelleen. Pikkuisen valkoisenkellertävän napin suuri voima on ilmeinen.

En valita, en. Sillä yritän parantua (lopullisesti).

Soutamista ja huopaamista

Soutamista ja huopaamista? Se lausahdus merkitsee nyt paljon. Soudan ja huopaan sairauteni kanssa:
1) Tilani alkaa parantua 2) Ilostun ja ajattelen olevani "normaali", terve, joka pärjää missä vain 3) Alennan lääkeannostani/jätän lääkkeet kokonaan ottamatta 4) Vointini huononee ja oireet palaavat takaisin 5) Nostan ehkä lääkeannostani 6) Tilani alkaa parantua... jne.

En halua jatkaa tällä tyylillä. Se pettää kaikki aina lopulta, eniten petän itseni. Sillä tämä sairaus koskee MINUA, ei ketään muuta. Kukaan muu ei ole sairas minun sijastani. Se on minun tehtäväni parantaa itse itseni hyvin ja tehokkaasti!

Toivoa on vielä. Nyt olen kohdassa 4) ja 5).

Kuin muisto vain?

Minulle kuuluu hyvää, oikeastaan tosi hyvää. Vähän väsyttää, olen ollut terveen ahkera koko päivän, jaksanut opiskella muiden mukana fysiikkaa ja biologiaa. Olen nyt kansanopistossa, lääketieteeseen suuntaavalla opintolinjalla. Hyppäsin tähän "uuteen maailmaan" mukaan yhtäkkiä, vielä viime viikolla vietin päiväni päiväsairaalassa, hassua.

Minusta ei voisi kukaan arvata päälle päin, että olen ollut niinkin vakavasti sairas kuin psykoosissa. Kun uudet kaverini utelevat, mitä tein kesällä, en voi töksäyttää heille päin naamaa viettäneeni kymmentä päivää sairaalassa psykoosin valloissa. Kädessäni on pystysuora, noin 0,5 cm paksu ja 2 cm pitkä arpi. Ainoastaan se minusta (ja sairastetusta sairaudestani) näkyy päälle päin. Siitäkin voisi kirjoittaa pitkän pätkän tekstiä sairauteni tarinaan. Nyt kuitenkin tyydyn vain mainitsemaan, että arpi syntyi iltana, jolloin istuin psykoottisena omassa huoneessani ja olin onnistunut saamaan käsiini vihannessilppurin terän.

Jälkikäteen ajattelen, että olenpa kokenut helvetillisen ja rankan viime talven, kevään ja kesän. Olen iloinen, että se on ohi nyt. Toivottavasti.

Eilen tajusin, että nyt olen onnellinen.

taas energinen

Nyt tuntuu siltä, että psykoosin jälkeinen masennus alkaa olla vähitellen selätetty!! Nyt oloni tuntuu tosi hyvältä, olen energinen ja jaksan taas tehdä asioita :) ! Tunnistan jo vanhaa kunnon Oonaa monin tavoin käytöksessäni. Oikeastihan olen siis aika puhelias, innostun asioista helposti ja nautin aika pienistä jutuista, kuten sateen tuoksusta ulkona tai suklaalevyn mutustamisesta. Ihanaa, että tuo alkaa näkyä taas päälle päin!

Kelluva

Elämä kannattelee. Ystävä piirsi ongenkohon kellumaan aallon harjanteelle ja sanoi, että siinä hän on. Minäkin tunnistin itseni siitä. Saatan vajota veden pinnan alle, mutta aina kuitenkin pompsahdan takaisin ylös. Tietäisittepä kuitenkin, kuinka raskaalta se tuntuu, olla kelluva.

Asioita, jotka tänään minua kannattelivat:

nauru ystävän kanssa päiväsairaalassa

kahvin juonti päiväsairaalassa

piirtäminen

kaupassa käynti äidin kanssa

jäätelön ostaminen

halloum-juuston syöminen

blogipostauksien kirjoittaminen

piirustusten nimeäminen

matikan laskujen laskeminen

koirien lenkittäminen

lämmin sää ulkona

Asioita, joiden vuoksi kannattaa elää

perhe: äiti, isä, veljet, koirat

ystävät

unelma lääkiksestä; haaveammattinani on lääkäri

kansanopiston alkaminen nyt elokuussa (lääkiksen pääsykokeisiin valmennusta!)

musiikki

piirtäminen

kirjoittaminen

kaikkien mielenkiintoisten juttujen lukeminen netistä ja kirjoista

blogin pitäminen

ihanat blogikommentit

toisten blogien seuraileminen

suklaan ja karkkien syöminen

ympäristö; rakastan syksyn tuoksua!

pyöräily paikasta toiseen

kampaajakäynti huomenna

valokuvailu

sähköpostin kirjoittaminen rakkaalle ystävälle

nukkuminen

vuosien täyttäminen

hetket, jolloin saa tehtyä jonkun iloiseksi

♥

Tärkeintä

Tärkeintä on säilyttää minussa itsessäni rauha ja totuus. Varmuus siitä, että kaikki muuttuu paremmaksi.
Oikeastaan jo nyt asiat ovat tarpeeksi hyvin.

Psykoottiset ajatukset eivät saa johtaa minua harhaan. Totuus on, että en ole syyllinen mihinkään, en ole paha ihminen. Minun ei tarvitse olla itsellenikään paha, rakastan minua ja haluan sille pohjimmiltani hyvää <3. Itsetuhoajatukset hätistän kauas pois, minun ei tarvitse rangaista itseäni (psykoottisin perustein...).

Rakkaudella itselleni <3, minä.

ps. Tämä ei ole kerskailevaa itserakkautta, päinvastoin. Yritän paikata sitä valtavaa rakkauden puutteen luomaa aukkoa, mihin olin luisunut psykoottisten ajatusteni uhrina. Tarvitsen nyt itserakkautta valtavan paljon <3.