Kuten edellisen blogipostauksen perusteella voi päätellä, minulla ei mennyt kauhean hyvin. Perjantaiaamuna oli lääkäri-hoitaja-tapaaminen päiväsairaalassa. Kerroin rehellisesti itsetuhoisista ajatuksistani ja olin niin ahdistunut, että hytkytin koko tapaamisen ajan jalkaa ja vääntelehdin tuolissa levottoman näköisesti. Lääkäri ja omahoitajani sanoivat miettivänsä, että miten pärjään viikonlopun kotona. No, lopputulos oli se, että sairaalaanhan sitä mentiin suoraan päiväsairaalasta taksilla! Ja olin oikeassa epäilyksessäni, että minulta ei loppuisi päiväsairaalahoito vielä perjantaihinkaan. Lääkäri päätti kirjoittaa minulle sairaslomaa vuoden 2015 loppuun asti, eli viettäisin joululomaan asti aikani päiväsairaalassa, poissa kansanopistosta. Minusta tuo tuntuu hyvältä, saan ainakin rauhassa aikaa parantua tästä inhottavasta sairaudestani. Päiväsairaala tuntuu kovin turvalliselta ja tutulta paikalta viettää toipilasaikaa :) .
Sairaalassa on ollut aikaa pysähtyä. Pysähtyä tajuamaan (taas kerran), että on oikeasti sairas ja niin rikkinäinen, että tarvitsee aikaa, toisten antamaa apua ja ennen kaikkea itseen kohdistettua armoa ja rakkautta, jotta voi parantua. Harhat väittävät, että olisin kamala syyllinen ja pahantekijä. Oikeastihan sitä en ole. Olen hokenut itselleni: "Oona, sinä et ole syyllinen, Oona, sinä et ole syyllinen.."Ne hetket, jolloin olen tajunnut sen, ovat olleet ihania ja minut on täyttänyt suuri sisäinen rauha.
Olen ollut tällä osastojaksolla puhelias ja hymyileväinen, ottanut kontaktia toisiin potilaisiin. Eräs heistä kommentoi, että minusta ei sairauteni näy yhtään päälle päin. Eli vaikutan hänen silmiinsä täysin terveeltä. Minua jotenkin huvittaa se, onhan diagnoosini vakava psykoosisairaus ja pysyn rauhallisena rauhoittavan lääkkeen voimalla. Meillä oli eilen illalla mukava peli-ilta. Pelattiin SkipBoa ja syötiin erään potilaan tarjoamia sipsejä ja Coca Colaa. Sairaalassa voi siis olla mukavaakin.
Olen myös tuijotellut ikkunoista kaunista lumen peittämää sairaalan pihaa, sekä käynytkin ulkona kävelemässä sairaala-alueen ympäri. Minulla on myös piirustuslehtiö ja kyniä mukana, olen piirrellytkin. Kuvien aiheet ovat surullisia, vaikka minua ei itketä yhtään. Tietokoneen ääressäkin on tullut istuskeltua. On niin mukava kirjoittaa blogeja, selailla uutisia sekä Facebookia.
Minulle aloitettiin uusi lääke ZypAdhera-injektion lisäksi, sillä kyseisen injektion teho sairauteni parantamiseen ei ollut riittävä. Nyt syön myös Ketipinoria, aloitusannoksella 100 mg/vuorokausi. Annosta on kai vielä tarkoitus nostaa. Olen vuosi sitten syönyt pari kertaa 25 mg/vuorokausi samaa lääkettä univaikeuksiin ja silloin se sai minut todella tokkuraiseksi. Pelkäsinkin siis nelinkertaisesta annoksesta tulevan vähintään neljä kertaa yhtä tokkurainen olo. Mutta luuloni osoittautuikin vääräksi ja se minua vähän ihmetyttääkin. Minulla on täysin normaali olo suuresta annoksesta huolimatta, ei tunnu yhtään tokkuraiselta. Se on hyvä :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti