Minua pelottaa.
Illalla pahin viholliseni herää henkiin taas, kerta toisensa jälkeen, joka ilta uudestaan, ei ikinä luovuta. Se pusertaa minut sisältä kasaan; ei voi hengittää, ei voi kestää, ei voi olla. Haluaisin hypätä portaikon alas, niellä lääkkeitä yliannostuksen, viiltää. Vihollinen ei sillä kuitenkaan kukistuisi, tekisin sen kaiken turhaan. Vihollista ei voi paeta, vihollinen asuu minussa. Jos vihollinen kuolee, minunkin on kuoltava. Ja se totuus sattuu. Totuus pelottaa kaikkein eniten.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Voi, kun saisin kaiken ahdistuksen tiivistettyä, kirjoitettua paperille, huudettua ilmaan, piirrettyä kuviin. Paha olo rikkoo kaikki paperin nurkat, sanojen rajat, kuvien ääriviivat. Mikään ei auta. Ainoa keino on selviytyä, mutta sitäkään ei voi.
Kirjoitin yllä olevat tekstit äärimmäisen ahdistuksen vallassa. En toivo kenenkään saavan minkäänlaista yllykettä niistä. Tekstit ovat vain ja ainoastaan tarkoitetut rehelliseksi kuvaukseksi tunteistani sairaala-aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti